OSUUSKAUPPA SUUR-SAVO KOKEILUKUUKAUSI TAMMIKUUSSA U8-U10 JOUKKUEISIIN

19.12.2025

Juniori-Jukurit ja Osuuskauppa Suur-Savo järjestää lapsille maksuttoman kokeilukuukauden U8-U10 ikäluokkien joukkueissa. Mukaan voivat ilmoittautua 2018–2015 syntyneet tytöt ja pojat. Kokeilukuukauden aikana lapsi voi käydä maksutta ikäkausijoukkueiden harjoitustapahtumissa keskiviikkoisin oman ikäryhmän mukana.

 

Pakollisina varusteina ovat Ristikkokypärä, Maila ja luistimet. Joukkueen toiminnassa jo mukana olevat pelaajat ovat varusteet päällä, joten suosittelemme myös kokeilukuukaudeksi mukaan tuleville muitakin varusteita.

 

Seuralla on varustepankki, josta pystymme mahdollisuuksien mukaan lainaamaan varusteita lapsille. Muista merkata ilmoittautumislomakkeessa mitä varusteita lapselta uupuu. Pyrimme kuitenkin harjoituksissa mahdollisuuksien mukaan jakamaan toimintaa niin, että kevyemmällä varustuksella mukana olevat lapset pääsevät harjoittelemaan omana ryhmänään.

 

Tee ilmoittautuminen mukaan toimintaan ilmoittautumislomakkeen kautta. Lisäämme lapset My Clubiin, jota kautta voi ilmoittautua mukaan kokeilukuukauden harjoitustapahtumiin.

Kokeilukuukauden mahdollistaa Osuuskauppa Suur-Savo.

 

KENELLE

Osuuskauppa Suur-Savo tarjoaa maksuttoman kokeilukuukauden seuran U8-U10 ikäluokkiin. Mukaan voi tulla 2018–2015 ikäluokan pelaajia.

U8 joukkue: 2018 syntyneet tytöt ja pojat.
U9 joukkue: 2017 syntyneet tytöt ja pojat
U10 joukkue: 2016 ja 2015 syntyneet tytöt ja pojat.

Seura pidättää oikeuden yhdistellä kokeilukuukauden ilmoittautuneita ryhmien välillä, ilmoittautumismäärän mukaan.

 

MILLOIN:

Keskiviikkoisin 7.- 28.1.2026

U9: Klo 16:40-17:40, Jollos Areena
U8: Klo 17:50-18:50, Jollos Areena
U10: 19:00-20:00, Jollos Areena


TOIMINTA

Ilmoittautuminen mukaan kokeilukuukauteen ilmoittautumislomakkeen kautta TÄÄLTÄ.

  • Ilmoittautuneet lapset lisätään My Clubiin tammikuun alussa, jotta tiedetään ketä tulossa paikalle.
  • Varusteina minimissään, Ristikkokypärä, Maila ja luistimet. Muita varusteita suositaan vahvasti.
  • Seuralla on mahdollisuus etsiä ja lainata varusteita kokeilukuukauteen. Varusteita rajallinen määrä.
  • Jotta meillä on mahdollisuus hankkia vakuutus lapselle, ilmoitatko Lapsen Suomisport ID. Ohjeet ja kirjautuminen Suomisporttiin www.suomisport.fi

 

 

LISÄTIETOJA:

Tuomas Anttonen
Juniori-Jukurit Ry – Toiminnanjohtaja
tuomas.anttonen(at)juniori-jukurit.fi
044 986 2385