KIEKKONE PRO OY JA JUNIORI-JUKURIT ALOITTAVAT MERKITTÄVÄN YHTEISTYÖN

19.12.2025


Juniori-Jukurit on tehnyt 2+2-vuotisen pääyhteistyökumppanuussopimuksen Kiekkone Pro Oy:n kanssa. Kiekkone Pro Oy toimii jatkossa Juniori-Jukurien paikallisena tavarantoimittajana Bauer varuste- ja asuhankinnoille. Kiekkonen tarjoaa myös ammattitaitoisen terähuollon asiakkailleen. Uusi yhteistyösopimus kattaa kaudet 2026–2028 ja sisältää optiot kausista 2028–2030.

 

Kiekkone Pro Oy avaa Mikkeliin uuden liikkeen vuoden 2026 alkupuolella. Liiketila tulee sijaitsemaan Yrittäjänkatu 23 B osoitteessa.

Kiekkone Pro Oy yrittäjinä toimivat Jose Rämö sekä Toni Rinkinen. Molemmilla yrittäjillä on vahva tuntemus jääkiekkokentästä monessa eri roolissa sekä vahva tausta yrittäjyydestä.

 

Olemme erittäin tyytyväisiä solmittuun yhteistyösopimukseen. Uuden sopimuksen myötä seuran jäsenet saavat paikallisen sekä asiantuntevan palvelun kaikkiin hankintoihinsa. Yhteistyön avulla pystymme rakentamaan mallin, jossa kumppanuus näkyy vahvasti jäsenten arjessa. Odotamme innolla, että pääsemme yhdessä rakentamaan uutta ja pitkäkestoista yhteistyötä, kertoo Juniori-Jukurien toiminnanjohtaja Tuomas Anttonen.

 

Meille on kunnia-asia olla mukana tukemassa paikallista jääurheilua ja Juniori-Jukurien arvokasta työtä. Junioreiden liikunnan ilo, joukkuehenki ja tavoitteellinen harrastaminen ovat arvoja, joita haluamme ehdottomasti edistää. Uskomme, että panostamalla lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksiin rakennamme parempaa tulevaisuutta koko Etelä-Savon alueelle. Odotamme innolla alkavaa yhteistyötä. Haluamme tarjota seuran jäsenille asiantuntevaa apua ja parhaat mahdolliset edut oikeiden jääkiekkovarusteiden hankinnassa, kertoo Kiekkone Pro Oy:n Toimitusjohtaja Jose Rämö.

 

LISÄTIETOJA JA YHTEYDENOTOT

Juniori-Jukurit, Toiminnanjohtaja

Tuomas Anttonen, tuomas.anttonen(at)juniori-jukurit.fi, 044 986 2385

 

Kiekkone Pro Oy, Toimitusjohtaja

Jose Rämö, Kiekkone(at)gmail.com, 050 304 1879

( 1.1.2026 alkaen, Jose.ramo(at)kiekkone.fi / Myynti(at)kiekkone.fi)