LASTEN MAKSUTTOMAT TUTUSTUMISVUOROT URPOLASSA

19.11.2021

 

Juniori-Jukurit hyödyntää Urpolan tekojään huippuolosuhteita toimintaansa. Juniori-Jukurit järjestää viikolla 47 ja 48 maksuttomia tutustumisvuoroja Urpolassa 4- 11 vuotiaille lapsille. Kahden viikon aikana ryhmiä on kolme. Tervetuloa mukaan kokeilemaan luistelua ja jääkiekkoa.

 

Toiminta järjestetään Urpolan tekojääkaukalossa.

 

RYHMÄT

 

Luistelukoulu

Kenelle suunnattu: Suositeltavat ikäluokat 2017 – 2015 syntyneet, jotka pystyvät toimimaan itsenäisesti jäällä.

Luisteluun-, ja jääkiekon perustaitoihin painottuva ryhmä.  Ryhmän toiminnan sisältö painottuu luistelun, ja jääkiekon alkeiden oppimiseen erilaisten leikkien sekä pelien avulla. Tässä ryhmässä kannustetaan lasta toimimaan yksin jäällä, mutta tarvittaessa vanhempi voi olla vielä tukena. Mukaan tarvitset jäälle luistimet, ristikkokypärän sekä halutessasi mailan. Muita varusteita voi käyttää oman mieltymyksen mukaan.

 

U8-U11 tutustu jääkiekkoon vuoro

Kenelle suunnattu: 2014 – 2010 syntyneet, jotka pystyy toimimaan jo itsenäisesti jäällä.

Vuorolla tutustutaan jääkiekon alkeisiin ja luisteluun. Toiminta pitää sisällään leikkejä, taitojen opettelua sekä pelaamista. Toiminnan aikana pääsee tutustumaan joukkuetoimintaan ja tarjotaan mahdollisuus siirtyä kokeilun jälkeen Juniori-Jukurien U8 – U11 ikäluokan joukkueisiin. Mukaan tarvitset jäälle luistimet, ristikkokypärän sekä mailan. Muita varusteita voi käyttää oman mieltymyksen mukaan.

 

Leijonakiekkokoulu

Kenelle suunnattu: Suositeltavat ikäluokat 2016 – 2015 syntyneet.

Pääpainona on edelleenkin luistelun opettelu, erilaisten leikkien sekä pelien avulla. Mukaan otetaan mailat ja kiekot heti kauden alusta. Peleihin ja leikkeihin sisällytetään jääkiekon lajitaitoja. Taitotasona ryhmässä on sujuva toiminta jäällä itsenäisesti. Mukaan tarvitset jäälle luistimet, ristikkokypärän sekä mailan. Muita varusteita voi käyttää oman mieltymyksen mukaan.

 

AIKATAULU VKO 47 

Ti 23.11. klo 17.30 – 19.00 Luistelukoulu

To 25.11. klo 17.30 – 19.00 U8 – U11 tutustu jääkiekkoon vuoro.

Pe 26.11. klo 18.00-19.00 klo 18.00-19.00 Kiekkokoulu

 

AIKATAULU VKO 48

Ti 30.11. klo 17.30 – 19.00 Luistelukoulu

To 2.12. klo 17.30 – 19.00 U8 – U11 tutustu jääkiekkoon vuoro.

Pe 3.12. klo 18-19 klo 18.00-19.00 Kiekkokoulu

 

ILMOITTAUTUMINEN

Urpolan kokeilutapahtumiin ei tarvitse erikseen lasten ilmoittautua. Mukaan Juniori-Jukurien leijonakouluihin pääset tutustumaan ja ilmoittautumaan täältä.

Seuran joukkuetoimintaan pääset mukaan olemalla yhteydessä joukkueen toimihenkilöihin tai seuran edustajiin.

Lisäit

 

LISÄTIETOJA

Vesa Pantzar
Taitovalmentaja
vesa.pantzar(at)juniori-jukurit.fi
044 988 4174