EST Palvelut lahjoittaa Juniori-Jukurit ry:lle 1000 euroa

16.12.2020

EST Palvelut lahjoittaa Juniori-Jukurien toimintaan 1000 euroa. Tuki tullaan kohdentamaan haastavassa tilanteessa olevien perheiden tukemiseen.

Seuratoiminta on ollut ahtaalla koronatilanteesta johtuen, mutta myös monella perheellä on haastava tilanne kotona. Vuoden aikana monella on vähentynyt työt, ja tulevaisuus on epäselvä. Tuen avulla pystymme tukemaan Juniori-Jukurien perheitä kausimaksuissa, mikä varmasti näin joulun alla helpottaa monen perheen tilannetta.Tuomas Anttonen, Juniori-Jukurit

 

Jääkiekko on hieno harrastus, mutta tänä päivänä sen harrastaminen ei ole perheille enää itsestäänselvyys. Lajin harrastaminen maksaa ja aina ei vanhempien rahatilanne riitä, esim. kuukausimaksuihin. Oma äitini yksinhuoltajana maksoi aikoinaan minun pelaamiseni kokonaan ja muistan hyvin, kuinka tiukoilla välillä olimme taloudellisesti. Maksut ovat kallistuneet omista pelivuosistani, joten enää ei välttämättä pelaaminen jatku ilman ulkoista tukea. Toivottavasti tämä auttaa ja tukee tulevaisuuden pelimiehiä/naisia. Kenenkään en haluaisi lopettavan hienoa harrastusta perheen taloudellisen tilanteen takia. – Kai Tillanen, EST Henkilöstöpalvelut Oy

 

Meille on ollut tärkeää tehdä yhteistyötä paikallisten urheiluseurojen kanssa, sekä tukea lasten ja nuorten harrastustoimintaa. Koronan sivuvaikutukset ovat vaikuttaneet monen lapsen ja nuoren harrastusmahdollisuuksiin, joten tämän vuoksi haluamme kohdistaa tukemme nyt niille, jotka sitä tarvitsevat. – Ismo Korhonen, EST Palvelut

 

Juniori-Jukurit ry kiittää EST Palveluita lahjoituksesta.

 

EST Palvelut on paikallinen yritys, joka tarjoaa luotettavaa ja asiantuntevaa palvelua yrityksille ja yksityisille asiakkaille. Palvelujamme ovat kokonaisvaltaiset turvallisuuspalvelut, koulutuspalvelut ja henkilöstövuokraus.


Olemme turvallinen kumppani, jonka palvelut ovat helposti tavoitettavissa.

Tutustu, www.estpalvelut.fi/