JUNIORI-JUKURIT JA SUUR-SAVON OSUUSPANKKI JATKAVAT YHTEISTYÖTÄÄN

7.9.2020

 

Juniori-Jukurit ry jatkaa yhteistyötä pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Suur-Savon Osuuspankin kanssa kausilla 2020-2021 sekä 2021-2022. Yhteistyö on toiminut jo vuosien ajan hyvin, ja olemme iloisia että seuralla on maakunnallinen yhteistyökumppani tukemassa eteläsavolaisten lasten ja nuorten jääkiekkotoimintaa.

Juniori-Jukurit haluaa olla vahva maakunnallinen junioriseura, yhteistyö eri alueen seurojen ja paikkakuntien kanssa on tärkeässä osassa tulevaisuutta. Tällä hetkellä seuran sateenvarjotoiminnan kautta pyritään tarjoamaan jokaiselle maakunnan lapselle ja nuorelle mahdollisuus harrastaa liikuntaa ja tavoitella unelmiaan jääkiekon parissa. Seura on aktiivisesti ollut mukana jääkiekon levittämisessä myös alueille, jossa ei vielä ole ollut jääkiekkotoimintaa tai jäähallia.

Yhteistyön avulla pystytään pitämään jääkiekkoharrastuksen kustannukset mahdollisimman matalina aloitusvaiheessa. Juniori-Jukureiden leijonakoulut on hyvä esimerkki matalankynnyksen toiminnasta, jossa lapset tutustuvat liikuntaan mielekkäässä ja turvallisessa ympäristössä.

Suur-Savon Osuuspankki on mukana mahdollistamassa myös tyttöjen toimintaa seurassa. Juniori-Jukurit ry on viime vuosina panostanut tyttötoiminnan kehittämiseen alueella ja olemmekin oman alueen suurin tyttökiekkoseura harrastajamäärillä ja toiminnalla mitattuna. Yhdessä OP:n kanssa tarjoamme tulevalla kaudella maksuttoman tyttökiekkokoulun syksyllä ja keväällä. Kaikki tytöt ovat tervetulleita mukaan kokeilemaan lajia turvallisessa sekä innostavassa ympäristössä.

Seuran slogan kasva kiekkoon – kasva elämään, kertoo seuran toiminta-ajatuksesta. Seuratoiminnassa haluamme ensisijaisesti kohdella harrastajia lapsina ja nuorina sekä tukea heidän kasvua ja kehitystä. Juniori-Jukurit tarjoaa hyvän kasvualustan elämään sekä kaukalossa että sen ulkopuolella.

Suur-Savon Osuuspankin omistaja-asiakkaat saavat Juniori-Jukureiden leijonakouluista (leijonaluistelukoulu, leijonakiekkokoulu, U8 leijonakoulu) 10€ alennuksen koko kauden kausimaksusta.

Leijonaluistelukoulun ja leijonakiekkokoulun on käynnissä ja mukaan voi tulla missä vaiheessa toimintakautta tahansa. Harjoitukset ovat harjoitushallissa sunnuntaisin klo 10-11 luistelukoulu ja klo 11-12 kiekkokoulu.

Juniori-Jukureiden maksuton tyttökiekkokoulu on käynnissä ja mukaan voi tulla missä vaiheessa toimintakautta tahansa. Harjoitukset klo 18-19 keskiviikkoisin harjoitushallissa.

Lisätietoa: www.juniori-jukurit.fi

 

Ilmoittaudu mukaan toimintaan:

Leijonaluistelukoulu

Leijonakiekkokoulu

U8 leijonakoulu

Tyttökiekkokoulu