Luistelukoulu ja Leijonakiekkokoulu

 

Juniori-Jukureiden leijonakoulujen kausi 2021-2022 alkaa syyskuussa, ilmoittautuminen on nyt avattu. Uudet harrastajat ja vanhat rohkeasti mukaan suosittuihin leijonakouluihin.

Tervetuloa mukaan heimoon ja mukavaan jääliikuntaharrastukseen.

 

TOIMINNAN SISÄLTÖ

Leijonakiekkokoulu on Suomen Jääkiekkoliiton seuroille suunnittelema luistelu- ja kiekkokoulun toteuttamismalli. Toiminta on suunnattu alle 8-vuotiaille tai harrastuksen aloittaville pojille ja tytöille. Myös vanhemmat (9-10 -vuotiaat) jääkiekon aloittajat voivat osallistua Leijonakiekkokouluun.

Leijonakouluissa on tarjolla viisi ryhmää, toimintaan osallistuvan lapsen oman iän sekä lähtötason mukaan. Tämän myötä jokaisella lapsella on mahdollisuus saada alusta saakka ohjausta oman tasoisessa ryhmässä.

Leijonakouluryhmät:

  • Lapsi-vanhempi leijonakoulu
  • Leijonaluistelukoulu
  • Leijonakiekkokoulu
  • U8 leijonakoulu  (Lisätietoja toiminnasta täältä.)
  • Tyttökiekkokoulu ( Tyttöjen oma kiekkokoulu, lisätietoja täältä.)

Lapsi voi lisäksi harrastaa jääkiekkoa useamman vuoden ajan leijonakouluissa. Ryhmien opetukselliset sisällöt on jaettu seuraavasti:

  • Kasvatukselliset sisällöt
  • Lajitekniset sisällöt (luistelu, kiekonhallinta ja mailatekniikka)
  • Leikit ja kisat
  • Pelin oppimiseen liittyvät sisällöt

Leijonakoulujen ohjaajat on koulutettu Suomen Jääkiekkoliiton kiekkokouluohjaajiksi ja lisää koulutetaan joka vuosi. Ohjaajaksi haluavat saavat lisätietoja ohjaajana toimimisesta Juniori-Jukureiden taitovalmentajalta.

Ilmoittaudu mukaan toimintaan täältä.

 

LEIJONAKOULU RYHMÄT

 

Lapsi-vanhempi leijonakoulu

 

Milloin: Sunnuntaisin klo 9.45 – 10.30

Missä: Mikkelin harjoitusjäähalli

Kenelle suunnattu: Suositeltavat ikäluokat 2018 – 2016 syntyneet ja aloittelijat.

Hinta: 80 euroa kausi + seuran jäsenmaksu

 

Tämä on ensimmäinen askel aloittaa harrastus. Ryhmässä tutustutaan jäähän, opetellaan kaatumaan ja nousemaan ylös erilaisten leikkien kautta. Kun luistimilla on opittu pysymään pystyssä, tutustutaan hieman myös peliin nimeltä jääkiekko ja otetaan mailat sekä kiekot mukaan.

Tähän ryhmään tultaessa ei tarvitse vielä osata luistella tai tulla toimeen yksin jäällä. Lapsi/vanhempi ryhmässä lapsen on turvallista aloittaa jääliikunta yhdessä vanhemman kanssa. Jäällä lapsen kanssa tulee olla joku tukihenkilö lapsen apuna.

 

Leijonaluistelukoulu

 

Milloin: Sunnuntaisin klo 10.30 – 11.20

Missä: Mikkelin harjoitusjäähalli

Kenelle suunnattu: Suositeltavat ikäluokat 2017 – 2015 syntyneet, jotka pystyvät toimimaan itsenäisesti jäällä.

Hinta: 80 euroa kausi + seuran jäsenmaksu

 

Luisteluun-, ja jääkiekon perustaitoihin painottuva ryhmä. Leijonaluistelukoulussa jatketaan siitä mihin lapsi- vanhempi ryhmässä jäätiin. Ryhmän toiminnan sisältö painottuu luistelun, ja jääkiekon alkeiden oppimiseen erilaisten leikkien sekä pelien avulla. Tässä ryhmässä kannustetaan lasta toimimaan yksin jäällä, mutta tarvittaessa vanhempi voi olla vielä tukena. Tässä ryhmässä vanhempien vastuu  kasvaa apuvalmentajan roolissa.


Leijonakiekkokoulu

 

Milloin: Sunnuntaisin klo 11.20 – 12.20

Missä: Mikkelin harjoitusjäähalli

Kenelle suunnattu: Suositeltavat ikäluokat 2016 – 2014 syntyneet. Tämän lisäksi leijonakiekkokoulu on sopiva ryhmä vanhemmille vasta-alkaja lapsille tulla mukaan toimintaan.

Hinta: 80 euroa kausi + seuran jäsenmaksu

 

Leijonakiekkokoulussa siirrytään yhä enemmän jääkiekon taitojen opetteluun.  Pääpainona on edelleenkin luistelun opettelu, erilaisten leikkien sekä pelien avulla. Mukaan otetaan mailat ja kiekot heti kauden alusta. Peleihin ja leikkeihin sisällytetään jääkiekon lajitaitoja. Taitotasona ryhmässä on sujuva toiminta jäällä itsenäisesti, leijonakiekkokoulussa on myös lapsella oltava jo täysi jääkiekkovarustus. Ohjauksesta vastaa seuran taitovalmentaja sekä vanhemmat jotka toimivat apuohjaajina.

 

U8 leijonakoulu

Milloin: Maanantaisin klo 18.00-19.00 ja Lauantaisin klo 11.00-12.00

Missä: Mikkelin harjoitusjäähalli

Kenelle suunnattu: Suositeltavat ikäluokat 2014 syntyneet lapset. Ryhmään voivat tulla mukaan myös pitkään leijonakouluissa mukana olleet 2015 syntyneet.

Hinta: 160 euroa kausi + seuran jäsenmaksu

 

U8 leijonakoulu on viimeinen vuosi ennen joukkuetoimintaan siirtymistä. Leijonakiekkokoulun jälkeen lapsi voi siirtyä U8 leijonakouluryhmään, mutta halutessaan lapsi voi jatkaa myös Leijonakiekkokoulun puolella. Toiminnassa opetellaan monipuolisesti eri jääkiekon lajitaitoja, leikkien ja pelien avulla. U8 leijonakoulun aikana opetellaan joukkuetoimintaa, niin lasten kuin vanhempien kanssa.

U8 toiminnasta lisää ryhmän omilta sivuilta täältä.

 

Tyttökiekkokoulu

Milloin: Keskiviikkoisin klo 18.00-19.00

Missä: Mikkelin harjoitusjäähalli

Kenelle suunnattu: Tyttökiekkokoulun ikäsuositus on 2016 – 2011 syntyneet tytöt.

Hinta: Maksuton

 

Tyttökiekkokoulussa opetellaan luistelun ja jääkiekon alkeita leikkien ja pelien avulla. Vanhempi voi tulla jäälle mukaan lapsen tueksi. Tyttökiekkokoulussa ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta luistelusta tai jääkiekosta. Tyttökiekkokoulun jälkeen on mahdollista siirtyä seuran U12 tyttökiekkojoukkueeseen tai mukaan harjoittelemaan ja pelaamaan seuran poikajoukkueissa.

Lisätietoja tyttökiekkokoulusta täältä.

 

Leijonakouluryhmien välillä voidaan siirtyä milloin tahansa kauden aikana ikä ja taitotaso huomioiden. Alkusyksyn ensimmäisten kertojen aikana jokaiselle löydetään sopiva ryhmä.


AIKATAULUT

Lapsi-  vanhempi leijonakoulut, leijonaluistelu- ja leijonakiekkokoulu harjoittele kerran viikossa Mikkelin harjoitushallissa. Kausi kestää syyskuun aloituspäivästä, maaliskuun loppuun (noin 25 kertaa).

  • Lapsi- vanhempi leijonakoulu sunnuntaisin klo 9.45 – 10.30 | Harjoitushalli
  • Leijonaluistelukoulu sunnuntaisin klo 10.30–11.20 | Harjoitushalli
  • Leijonakiekkokoulu sunnuntaisin klo 11.20–12.20 | Harjoitushalli

 

Ryhmien starttipäivä pidetään Mikkelin harjoitushallissa La 11.9.2021. Aikataulu starttipäivään tulee elokuun aikana.

 

Viikoittaiset ohjelmat näkyy joukkuesivujen kalenterista. U8 leijonakoulu harjoittelee 2 kertaa viikossa, tyttökiekkokoulu harjoittelee kerran viikossa omalla tyttöjäällä. Lisätietoja ryhmien omilta sivuilta.


VARUSTUS

Leijonaluistelukoulussa osallistumiseen vaaditaan minimivarustuksena luistimet, ristikkokypärä ja kaulasuoja. Oma maila kannattaa ottaa mukaan, mutta mailan saa myös lainaksi harjoitusten ajaksi. Leijonakiekkokoulussa suositaan että lapsella on jo suurin osa jääkiekkovarusteita turvallisuuden takia. Harjoituksissa käytetään Juniori-Jukureiden harjoituspaitoja sekä liivejä. Varusteita voi matkan varrella hankkia lisää ja varsinkin luistelun ensiaskeleita harjoittelevien suositellaan aloittamaan em. kevyessä varustuksessa. Tällöin asusteeksi suositellaan väljää ulkoiluasua ja hanskoja.

 

  • Juniori-Jukurit Ry: ltä saa tukea varusteissa lapsikiekon alkuvaiheissa!
  • Seuralta löytyy lainattavaksi kokonaisia varustepaketteja.
  • Lainattavia irtovarusteita:
    • pelaajan-, ja maalivahdin mailat
    • maalivahdin varusteet
    • harjoituspaidat
    • erillisiä suojia kenttäpelaajille

 

Toimintaperiaate tarpeen mukaan ja palautus käytön jälkeen seuran toimihenkilöille!

  • Lisäksi varustehankintojen tueksi seuralla on oma Juniori-Jukurit ry Facebook- kirppis.


HINTA

Lapsi- vanhempi leijonakoulu, leijonaluistelu- ja leijonakiekkokoulun syys- ja kevätkauden maksu on yhteensä 80 euroa. Tämän lisäksi jokaiselta pelaajalta laskutetaan seuran jäsenmaksu.

 

Maksu pitää sisällään:

  • Vakuutuksen ja pelipassin.
  • Ohjauksen.
  • Pelitapahtumat, mahdolliset vieraspelimatkat laskutetaan erikseen


Suur-Savon Osuuspankin omistaja-asiakkaana
saat Juniori-Jukureiden leijonakouluista 10€ alennuksen koko kauden kausimaksusta. Muista merkata ilmoittautumisen yhteydessä asiakasomistaja etusi.


VAKUUTUS JA SEURAPASSI


Lapset ovat vakuutettuja toiminnan aikana SJL seurapassin kautta. Seura hankkii jokaiselle pelaajalla pelipassin Suomisport järjestelmän kautta.

Vakuutusta varten ilmoittautumislomakkeessa kysytään lapsen henkilötunnusta, joka poistetaan rekisteristä heti pelipassin oston jälkeen.

Seurapassista lisätietoja liiton sivuilta täältä. 


ILMOITTAUTUMINEN

Toimintaan voit ilmoittautua mukaan Google lomakkeen kautta täältä.

Ilmoittautumisen jälkeen, lapsi lisätään My Club järjestelmään, jonka kautta kulkee toiminnan informaatio ja viestintä.

Mukaan pääsee milloin tahansa kauden aikana.

 

LISÄTIETOJA

Vesa Pantzar
Taitovalmentaja
vesa.pantzar(at)juniori-jukurit.fi
044 988 4174

 

TERVETULOA MUKAAN HEIMOON

 

YHTEYSTIEDOT

Lisätietoja toiminnasta:

Vesa Pantzar
Taitovalmentaja
vesa.pantzar(at)juniori-jukurit.fi
044 988 4174

KUMPPANIT


Pelaajat